Vuodatus rupesi tympimään ihan toden teolla, joten päätin siirtyä lopullisesti bloggeriin. Ulkoasu on vielä vaiheessa, tai pikemminkin otsikko, joka on nyt vain joku nopea räpellys hiirettömällä läppärillä. Uusi on tulossa, kunhan tekijä saa sen valmiiksi (vink vink Rima). Vanha blogi kumminkin edelleen luettavissa vanhassa osoitteessa, http://www.demiblogi.vuodatus.net/ .
Tällä viikolla ei ollan treenattukaan, ite taidan sairastella possunuhaa jonka vuoksi kaikki tekeminen on aikalailla jäissä. Viime viikolla käytiin kumminkin tekemässä aikalailla itsenäistä treeniä, kun Noora oli poissa. Rata näytti kutakuinkin tältä.
Eipä tuossa mitään ongelmaa, alku otettiin eka niin että jäin samalle puolelle missä kepit on, ja valssasin kolmosen jälkeen, sekä takaaleikkasin aalla. Otettiin myös niin että olin samalla puolella kuin puomi, ja takaaleikkaus myös ennen aata. Kummatkin pelitti yhtä hyvin, noita olis ollu kiva kellottaa.
Aan kontakti tosi jees, napakka stoppi. Okseri pelitti yllättävän hyvin, vaikka olikin melkein täysissä mitoissa. Noihan on meillä usein tullut kisoissa alas. Kerran tuli kasirima alas, kun tein jonkun epämääräisen käden heilautuksen. Puomin kontaktia taas vähän haettiin, mutta löytyihän se oikea pysähdyspaikkakin viimein.
Lopussa otettiin vielä kepeillä takaaleikkauksia pari kipaletta, sitten kontakteja lätkän kanssa. Tosi vaikeeta, kun Noora ei ollut paikalla ja muut melkein jo lähteneet. Koita siinä sitten tunkea namia sinne niin ettei koira nää.. Ekalla kerralla sidoin Deekun seinään, tungin pari namia takin sisään ja pinkasin puomille. Ei auta ei, liikaa seuras mua :') Vietiin sitten yhdessä se nami sinne, ja koitettiin saada vähän vauhtia siihen etenemiseen, vaikka itse jäisinkin jälkeen. Ihan hyvin lähti rullaamaan, ja paikkakin löytyi tosi hyvin. Aalla ei mitään ongelmia.
Tälle vuodelle ei taida hirveästi enään kisoja olla. Ollaan aina väärässä paikassa, ajattelin kumminkin että voitaisi 28pv. mennä Riihimäelle kisaamaan kolmen startin verran.
Tälle vuodelle ei taida hirveästi enään kisoja olla. Ollaan aina väärässä paikassa, ajattelin kumminkin että voitaisi 28pv. mennä Riihimäelle kisaamaan kolmen startin verran.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti